Cameronin kirja on tehnyt minuun suuren vaikutuksen ja saanut minut oivaltamaan monia asioita, jotka olisivat ehkä muuten jääneet piiloon. Kirja on tullut taas elämässäni ajankohtaiseksi nyt, kun yritän ammatillisesti käynnistää uutta luovalla alalla. Tuntuu, että kaikki muut ovat saavuttaneet paljon enemmän, kadehdin muiden menestystä − olen siis lukossa. Olen jäänyt junnaamaan jotenkin paikalleni, mikään ei onnistu enkä enää osaa luottaa maailmankaikkeuden energiaan. Tämäkin on yksi Cameronin kirjan viesteistä: että kun heittäydyt maailmankaikkeuden virran vietäväksi, se kyllä pitää sinusta huolta.
Cameronin kirja sisältää 12-viikkoisen luovuuden elvyttämisohjelman, jonka pääasiallisia työkaluja on kaksi. Aamusivujen kirjoitus ja taiteilijatreffit. Aamusivut tarkoittavat mielen tyhjentämistä paperille joka aamu niin, että ikävät ja vahingolliset ajatukset saa purettua pois vääristämästä ajatteluamme. Aamusivut voivat myös tarjota vastauksen moniin ongelmiin. Asioiden ääneen sanominen todella auttaa, olen esimerkiksi itse huomannut, että kirjoittamalla monet asiat todella selviävät.
Taiteilijatreffit taas tarkoittavat aikaa oman itsen kanssa, jotain sellaista, mistä sisäinen taiteilijalapsesi nauttii. Mieluiten jotain niin lapsellista, että et sitä tulisi muuten tehneeksi: kivien keräämistä rannalta, askartelua, sormiväreillä maalaamista, mitä vain. Taiteilijatreffit ovat lähde, josta luovuutta ammennetaan.
Ostin viime viikolla akryylivärit aloittaakseni taas maalauksen vuosien tauon jälkeen. Joskus teini-iässä maalasin paljonkin, mutta harrastus jäi, kun aloin ottaa liikaa paineita itselleni. Tunsin tarvetta olla hyvä, enkä pitänyt maalaamista enää järkevänä, jos en pystyisi saamaan aikaan jotain laadukasta. Tämä olisi muuten Cameronin termein sisäisen tarkastajan puhetta, joka vähättelee jokaisen aloittelevan maalarin tuotoksia.
Nyt tarkoituksenani oli maalata vain maalaamisen ilosta, ilman suorituspaineita ja oman itseni vuoksi. Samana iltana käytinkin monta tuntia ensimmäisen maalaukseni aikaansaamiseksi. Olin hetken iloinen, että taulu valmistui, mutta vain vähän ajan kuluttua huomasin olevani surullinen ja masentunut. Ihmettelin, miksei maalaaminen saanutkaan minua hyvälle tuulelle.
Tänään ymmärsin, mistä tuo masennus johtui. Maalaaminen oli laukaissut ne negatiiviset tunteet, joita olin kerännyt sisääni työhuoliini liittyen. Olin yrittänyt tsempata itseäni ja olla vaipumatta epätoivoon, koska tiesin, ettei siitä olisi mitään hyötyä. Samalla olin kuitenkin dumpannut nämä tunteet johonkin takapihalle, jossa ne saivat rehottaa hoitamattomina. Maalaaminen toi ne päivänvaloon, ja minun oli pakko käsitellä ne.
Nyt olen entistä innostuneempi ja aion maalata lisää. Tuntuu, kuin olisin löytänyt uudenlaisen kanavan itseeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti